Vegaanin kanasalaatti

Eli salaatti soijasuikaleilla. Soijasuikaleet ovat mystinen elementti, joista saa ihanan rapsakoita ja maukkaita tai sitten pehmeää pahvilta maistuvaa mössöä. Yleensä epäonnistuminen tapahtuu siis maustamisen osalta sekä siinä, ettei suikaleista puristeta ylimääräistä nestettä pois. Suikaleet eivät itsessään maistu miltään, mikä on niiden hyvä ja huono puoli, ne saa maistumaan miltä tahansa, kunhan maustaa ne kunnolla. (Edit.… Jatka lukemista Vegaanin kanasalaatti

Caesar-salaatti soijapekonilla

Tänään piti tehdä kukkakaaliwingsejä, mutta työpäivä ja kauppareissu vähän venähtivät, joten piti saada ruokaa nopeasti ja helposti. Jostain syystä alkoi tehdä mieli caesar-salaattia ja kaivelin kaapeista sekalaiset ainekset kasaan. Pieni googlaus inspiraatioon ja sain kasattua todella hyvän ja ruokaisan salaatin. Ideoita ja inspiraatiota haettu Edgy Veg ja Hot for Food -blogeista. Valmista ensin pekonin marinadi ja sekoita soijahiutaleet maustumaan… Jatka lukemista Caesar-salaatti soijapekonilla