Uuden vuoden hodarit

Joulusta selvitty ja uusi vuosi on jo ihan just! Vielä ehtii kauppaan ja hankkia ainekset eeppiseen hodaribuffettiin. Ideana on latoa pöytään erilaisia täytevaihtoehtoja ja jokainen ruokailija voi täyttää omat hodarinsa suosikkimakujensa mukaan. Hodaribuffetin kasaamisessa on vain mielikuvitus rajana, joten tässäpä ideoita millä hurmata kaverit/perhe uutena vuotena. Muksuille maistunevat myös vanhat kunnon 90-lukulaiset nakkipiilot. Kaiken lisäksi hodaripöytä on helppo koota, joten kokin ei tarvitse viettää koko päivää hellan äärellä. Edellisenä päivänä kannattaa tehdä marinoidut punasipulit, perunasalaatti sekä coleslaw valmiiksi, jotta ne maustuvat yön aikana kunnolla.

img_0136
Ensiksi tarvitaan tietysti oman maun mukaisia vegenakkeja. Nykyisin perusmarketeissakin on kivasti vegenakkeja tarjolla, joten ei hätää, vaikka omasta kotikaupungista ei löytyisikään Vegekauppaa, Ekoloa tai Ruohonjuurta. Omat lempparit ovat ehdottomasti BonVeganin kasvisnakit, jotka maistuvat omaan suuhun aika perusnakeilta. Jotkut tykkäävät enemmän Poutun kasvisnakeista, mutta itse en kertamaistamisella lämmennyt niille lainkaan. Lisäksi esimerkiksi Wheatylta löytyy erilaisia nakkeja, joita saa myös joistain marketeista, ei tosin kaikista. Mutta BonVegania ja Pouttua löytynee melkein mistä vaan.

Kätevä emäntä pyöräyttää toki itse hodarisämpylät mutta kaupoista löytyy varmasti jokaiseen makuun sopivia valmiitakin sämpylöitä, joten ei niistä sen enempää. Hodareiden kanssa tai miksei välissäkin, maistuu myös itse tehty coleslaw. Ja jos uudeksi vuodeksi kaipaa perunasalaattia, niin kaupasta löytyy valmiina esim. Atria Kevyt perunasalaatti tai Kotimaista Perunasalaatti, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Itsetehty perunasalaatti on herkkua, joka myös kannattaa tehdä edellisenä päivänä valmiiksi.

Ja sitten pääasiaan, eli mitä laittaa hodariin nakin kaveriksi: img_0138

  • Perushodari: sinappia, ketsuppia, kurkkusalaatti ja kuivattua sipulia
  • Meksikolainen hodari: Pico de galloa, eli tuoresalsaa, jalapenoja, avokadoa tai guacamolea
  • Amerikkalainen hodari: sinappia, marinoitua punasipulia, nacho cheesea eli cheddarkastiketta
  • Saksalainen hodari: sinappia, hapankaalia ja ripaus currya (you know, currywurst -tyyliin…)

Tuoresalsaan ohjeen löydät täältä, meksikolaisen keiton postauksesta ja vegaaniseen cheddarkastikkeeseen täältä.

Marinoitu punasipuli

  • 1-2 punasipulia
  • vajaa 1dl viinietikkaa
  • 1-2rkl sokeria
  • 1dl öljyä
  • 0,5tl suolaa

Toimi näin: 

  1. Suikaloi sipulit ohuiksi suikaleiksi.
  2. Sekoita marinadin muut aineet keskenään.
  3. Laita purkkiin tai kannelliseen astiaan sipulisuikaleet ja kaada marinadi päälle. Anna marinoitua ainakin muutama tunti, mielellään yön yli.

***

Coleslaw

  • 1 pienehkö kaali tai puolikas isommasta
  • 1-2 porkkanaa
  • n. 1dl vegaanista majoneesia, esim. X-tra majoneesia
  • n. 1dl kaurafraichea
  • 1-2tl omenaviinietikkaa
  • 0,5 -1rkl (dijon)sinappia
  • ripaus sokeria
  • ripaus suolaa

Toimi näin:

  1. Kuori porkkanat ja poista kaalista päälimmäiset lehdet. Suikaloi kaali ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
  2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja maista välillä, jotta löydät omaan suuhun sopivan kombon. Kun kastike on omaan makuun sopiva, sekoita kaalit ja porkkanat kastikkeen sekaan. Anna maustua taas pari tuntia tai yön yli.

***

Perunasalaatti img_0139

  • 4-6 kiinteää keitettyä perunaa
  • 1 hapan omena
  • 1-2 suolakurkkua
  • 1 pieni sipuli
  • kapriksia
  • ruohosipulia
  • 1prk kaurafraichea
  • 1rkl viinietikkaa tai sitruunamehua
  • 1-2rkl (dijon)sinappia
  • ripaus sokeria
  • ripaus suolaa

Toimi näin:

  1. Kuori ja keitä perunat, varo etteivät mene ylikypsäksi mössöksi. Anna jäähtyä ja kuutio.
  2. Silppua sipuli ja ruohosipuli, kuori ja kuutioi omena, pilko suolakurkku.
  3. Sekoita kastikkeen aineet yhteen, maista ja mausta oman maun mukaan suolalla ja sokerilla. Lisää kastikkeen joukkoon jäähtyneet perunat, silputut ja kuutioidut sipulit, omenat ja suolakurkut sekä kaprikset.
  4. Sekoita kunnolla ja anna maustua muutama tunti tai yön yli.

***

Ja lopuksi bonuksena kaikkien ikisuosikit, eli nakkipiilot img_5224

  • 1prk Danerolles -croissant valmistaikinaa
  • 2-3 vegenakkia
  • ketsuppia
  • sinappia
  • kurkkusalaattia
  • vegejuustoa
  • seesamsiemeniä

Toimi näin:

  1. Aukaise taikinapurkki, irrota taikinapalat toisistaan ja levitä ne pellille leivinpaperin päälle. Yhdestä Danerolles -purkista tulee 6 isoa nakkipiiloa, mutta voit myös leikata taikinapalat kahtia, jolloin saat 12 pienempää suupalaa.
  2. Leikkaa nakeista sopivat pätkät.
  3. Sivele taikinapalat sinapilla, ketsupilla ja lisää halutessasi kurkkusalaattia sekä juustoraastetta. Asettele nakit nätisti taikinen leveään päähän ja rullaa paketti kiinni.
  4. Voitele vedellä, ripottele seesamin siemeniä päälle ja paista 200 asteessa noin 10min tai kunnes ovat kauniin kullanruskeita pinnalta.
  5. Ja malta odottaa hetki kun otat ne uunista pois, ovat nimittäin kuumia, joten älä polta suutasi 🙂

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s