Bataattisosekeitto

Sään kylmetessä ja päivien lyhentyessä tekee usein mieli jotain lämmittävää ja mausteista ruokaa, kuten esimerkiksi keittoa, jossa on sopivasti potkua. Eilen illalla piti tehdä suhteellisen vaivattomasti ruoka seuraavalle parille päivälle, joten pyöräytin aika hyvän bataattisosekeiton. Simppelit raaka-aineet, helppo ja nopsa tehdä, pisin aika menee bataattien keittämiseen kypsäksi.Olin jo soseuttanut keiton, kun keksin lisätä joukkoon vielä purkillisen kypsiä punaisia linssejä. Vielä paremmin keittoon sopisivat vaikkapa isot valkoiset pavut tai pannulla paistetut tofukuutiot. Jättäisin pavut ja tofut kuitenkin kokonaisiksi tuomaan purutuntumaa muuten samettiseen keittoon. Makumaailmassa käytin itse vain chiliä ja valkosipulia, mutta tähän sopisi loistavasti myös tuore inkivääri. Ripottelin lautasella vielä keiton päälle kuivattua basilikaa ja ravintohiivahiutaleita, ne sopivat soppaan todella hyvin.

Bataattisosekeitto noin 4-6 annosta

  • 1 iso bataatti
  • 1 sipuli
  • 1-2 punaista chiliä, riippuen kuinka tulisen sopan haluat
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 litra vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 prk kookosmaitoa
  • öljyä, suolaa, pippuria
  • Halutessasi voit lisätä keittoon esimerkiksi punaisia kypsiä linssejä, papuja tai paistettuja tofukuutioita

Toimi näin: 

  1. Kuori ja pilko bataatti, mitä ohuemmaksi jaksat pilkkoa, sitä nopeammin ne kypsyvät.
  2. Pilko sipuli ja valkosipuli. Pilko myös chili(t), jos et poista siemeniä, ne tuovat lisää potkua keittoon.
  3. Kuullota sipuleita hetki öljyssä, kunnes ne pehmenevät.
  4. Lisää bataatit, pyöritä niitä hetki sipuleiden kanssa kattilassa. Lisää ripaus suolaa.
  5. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio.
  6. Keittele kunnes bataatit ovat pehmenneitä, eli noin 10-20min, riippuen minkä kokoisia bataattipaloja kypsennät. Kokeile siis välillä niiden kypsyyttä haarukalla.
  7. Lisää kookosmaito ja soseuta keitto sauvasekoittimella.
  8. Halutessasi voit lisätä joukkoon nyt purkillisen kypsiä ja huuhdottuja linssejä tai papuja.
  9. Maista vielä keittoa, tarvittaessa lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan.
  10. Tarjoile hyvän leivän kanssa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s