Helppo vegesushi

Instagramin feedissä vilahti kuva sushista ja heti iski hurja himo sushiin.  Sekaanina en sushista välittänyt, koska raaka kala ei oikein vakuuttanut. Nyt kun täytteenä on pelkkiä kasviksia, niin sushi onkin superhyvää.  Etenkin runsaalla wasabilla!

Vegesushiin tarvitset

  • Sushiriisiä
  • Sushietikkaa
  • Merileväarkkeja
  • Wasabia
  • Haluamiasi täytteitä, omat lempparit ovat kurkku ja avocado
  • Majoneesia tai tuorejuustoa, itse käytin Oatlyn påMackan -kauratuorejuustoa
  • Tummia seesamsiemeniä
  • Soijakastiketta
  • Rullausmaton

img_4174

Mutta sitten piti ryhtyä tuumasta toimeen. Valmistin sushiriisin paketin ohjeen mukaan, etenkin riisin huuhtelu ennen keittämistä on olennainen vaihe hyvän lopputuloksen kannalta. Riisi jäähtymään ja sushietikka sekoitettiin riisin sekaan. Riisin jäähtyessä on hyvä hetki suikaloida täytteet ohuiksi tikuiksi.

Tykkään eniten inside out -sushista, eli näissä riisi on ulkopuolella ja täytteet levän sisällä, ihan yhtä helppo tehdä kuin perinteisempi maki. Ensin levitetään riisi levän toiselle puolelle tasaiseksi ja tiiviiksi kerrokseksi, sitten voi halutessaan ripotella seesamsiemeniä päälle. Itse laitan niitä aika reilusti, tykkään niiden mausta. Riisin levittämiseen on varmasti erilaisia tekniikoita, mutta kannattaa huuhtoa käsiä/lusikoita kylmässä vedessä välillä, riisi kun tarttuu aika hanakasti käsiin ja työvälineisiin.

Ja sitten laitetaan rullausmatto nyt tähän riisikerroksen päälle ja käännetään paketti toisinpäin niin, että matto on alimmaisena, riisikerros mattoa vasten ja vihreä paljas leväpuoli on valmiina täytettäväksi. Levitin suunnilleen keskelle arkkia ensin påMackan tuorejuustoa, sitten wasabia, kurkkua ja avocadoa. Sitten vaan rulla kiinni napakaksi ja tiiviiksi paketiksi. Koska riisi on nyt rullan ulkopinnalla, kannattaa rullaa käsitellä aika hellästi, ettei riisi irtoa. Ei siis niin rajua puristelua kuin normisti.

Rullan leikkaamisesta kannattaa käyttää terävää veistä ja huuhdella sitä välillä kylmällä vedellä, jotta paloista tulee siistejä. Sitten paras osuus, nimittäin sushiin nautiskelu. En ole kovin hyvä käyttämään puikkoja, mutta sushin syöminen on hyvää harjoittelua. Sushin kanssa tarjoillaan soijakastiketta, johon palat voi dipata sekä wasabia ja inkivääriä. Mulla ei valitettavasti ollut inkivääriä, joten nyt syötiin ilman. Mutta wasabi on aivan pakollinen, se on niin hyvää! Siinä missä chili polttaa suussa ja ehkä vatsassa asti, niin wasabi ”jysähtää” otsaan ja nenään. Olen wasabiaddikti 🙂

Lopputulos ei tällä kertaa ollut kovin esteettinen, yleensähän sushi on myös ihanaa silmänruokaa. Mutta maku oli sitä mitä pitikin. 
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s